keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Rahaa riittää yhteen vaan ei toiseen

Tänä aamuna kiinnitin huomiota siihen, mihin rahamme riittävät ja mihin eivät. Ensimmäisen lukemani jutun mukaan ministeri Alexander Stubb (kok) kertoi, ettei ensi vuoden maahanmuuton kustannuksia voi vielä arvioida. Ennuste on 15 000 turvapaikanhakijaa, mutta luku ylityy todennäköisesti huomattavasti.

Niinpä Stubb totesikin, että "on henkisesti varauduttava siihen, että tämä ei ole ohimenevä ilmiö". Toisin sanoen maahanmuuton kustannusten piikki näyttäisi olevan auki.

Samassa uutisessa kerrotaan myös siitä, kuinka Päivi Räsänen (kd) oli huolissaan suojelupoliisin resurssien riittävyydestä maahanmuuton myötä nousseen terrori-uhan torjumiseen. Asiasta vastaava ministeri Petteri Orpo (kok) totesi, että ongelmia on, mutta kirstun pohjalta ei voi ottaa käyttöön lisärahoitusta tätä tarkoitusta varten.

Oppositiossakin kommentoitiin rahankäyttöä. Eero Heinäluoma (sd) oli huolissaan työttömyydestä. Hänen mukaansa heidän määränsä nousee pian puoleen miljoonaan. Asian hoitamiseksi tarvittaisiin lisää panostuksia työllisyyteenn - ilmeisesti sellaisia ei siis ole tulossa ainakaan Heinäluoman mielestä riittävästi.

Tässä yhteydessä oli mielenkiintoista huomata, että saman jutun alkupuolelle Alexander Stubbin osuudesta kertoessaan Helsingin Sanomat kirjoitti sanatarkasti seuraavaa: "´Maahan tulee lisää työtätekeviä käsiä´, hän mainitsi myönteisenä seikkana." Siis myönteisenä?

Lehden lukemista jatkaessani päädyin juttuun, jossa kerrottiin suomalaisen teknologiateollisuuden toiveista muuttaa yritysverotusta investointeihin kannustavampaan suuntaan. Tarkalleen ottaen kaivattiin Ruotsin esimerkin mukaista mahdollisuutta käyttää yritysten voittovaroja investointeihin ilman, että niistä osa siirrettäisiin ensin verottajan kassaan.

Teknologiateollisuuden ehdotus aiheuttaisi valtion verokertymään muutaman miljardin euron kuopan, mutta mikäli investoinnit todellakin lisääntyisivät saisimme vastineeksi kansainvälisesti kilpailukykyisiä tuotteita valmistavia korkean teknologian yrityksiä joissa olisi osaavalle työvoimalle hyväpalkkaisia työpaikkoja. Näin pitkän ajan verokertymän voi olettaa kasvavan merkittävästi nykyisestä.

Samassa yhteydessä ekonomisti Jukka Palokangas (tekologiateollisuus) sanoi, että "Suomella on kuitenkin uskallusta ottaa vuosittain 7–8 miljardia euroa velkaa, mutta ei ole rohkeutta tehdä toimia, joilla kasvua saataisiin aikaiseksi".

Mitähän tästä kaikesta pitäisi ajatella? Ja ennen kaikkea, mitähän ajatuksia edelle referoimani jutut sytyttävät pääministeri Juha Sipilän mielessä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pelimiehiä ja maksumiehiä
Hyviä uutisia turvapaikkasirkuksesta
Starttirahojen loppuminen alleviivaa kansalaispalkan tarvetta



6 kommenttia:

  1. Valtiovallan höpötykset liittyen rahankäyttöön, investointeihin ja "työtä tekeviin käsiin" ovat jo vuosikaudet kuulostaneet kuin suoraan jakomielitautisen suusta kaivetuilta.

    Toisaalta ollaan pohjattoman iloissaan kaiken maailman automaattiautokokeiluista ja huippuunsa automatisoiduista tehdaslaitoksista ja toisaalta sitten kaivataan melkein itku suussa lisää niitä käsiä, jotka muka olemattomat työt tekisivät.

    Äsken juuri poliisikin tunnusti ilmiselvän asian eli että maahanmarssijoiden joukossa on Isis-porukkaa ynnä muuta epämääräistä väkeä, jota on huomattavasti hankalampi käännyttää tai edes löytää rajojen sisältä kuin rajoilta. Silti on niin ihanaa tuota sakkia ottaa vastaan, vaikkei siis raha riitä turvallisuuden valvontaan.

    Eliitin aina uskollinen puudeli Yle kehtasi eilen kysellä virkavallalta, mitä pitäisi sanoa ihmisille, joita ehkä pelottaa. Olihan edellä myös mainittu ah, niin kamala "äärioikeisto". Oikeampi kysymys olisi kai ollut tiedustella selityksiä entistä vihaisemmalle kansalle?

    Kaaostahan nyt väkisin synnytetään eikä sitä enää viitsitä edes peitellä.

    VastaaPoista
  2. " Helsingin Sanomat kirjoitti sanatarkasti seuraavaa: "´Maahan tulee lisää työtätekeviä käsiä´, hän mainitsi myönteisenä seikkana." Siis myönteisenä? "

    Niinpä. Poliitikkojen ja toimittajien logiikka menee kyllä kaikkien pahkasikojen ohi heittämällä. Kuitenkin reaalimaailmassa kävi näin:
    " tilattiin työvoimaa (jota ei tarvita) - saatiin YÖvoimaa "

    -Beowolf-

    VastaaPoista
  3. Politiikkaan tuli tänään uusi halvaannuttamispiikki: SDP on Ylen gallupissa enää yhden prosenttiyksikön päässä keskustasta. Persut jo alle kymmenen prosentin kannatuksessa.

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti maahanmuuttovirasto ei tuhlaa veronmaksajien rahoja antamalla oleskelulupia afganistanilaisille, jotka ovat maksaneet Talibanille henkilökohtaisesta tappouhkauksesta. Luin Snaphanen-sivuilta, että koska afganistanilaisilla on vaikea todistaa olevansa muuta kuin elintasopakolaisia, on Taliban keksinyt oivan rahastusmahdollisuuden. Se kirjoittaa oikein leimalla varustetun tappouhkauskirjeen, jotta Euroopan maahanmuuttovirastot antaisivat pakolaisstatuksen henkilökohtaisen vainon perusteella. Bild-lehden toimittaja Poul Honzheimer sai itselleenkin tällaisen kirjeen 1000 eurolla. Ei tiedetä, kuinka moni on saanut tällä keinoin oleskeluluvan Eurooppaan. Ensimmäinen kommentti juttuun oli hyvä: Me eurooppalaiset olemme niin hyväonnisia, että saamme tappouhkaukset ihan ilmaiseksi.

    VastaaPoista
  5. Ei ole ohimenevä ilmiö tämä maahantunkeminen. Ykkösaamussa eräs asiantuntija (en muista titteliä enkä nimeä) sanoi, että 10-15 vuotta tulee olemaan hyvin levotonta aikaa ja yhteiskunnallisia konflikteja tulee todennäköisesti. Ja taloudellinen romahdus myös. Asiantuntijat alkaa puhua jo rehellisesti, niinpä päättäjienkin pitäisi herätä. Media vaan jatkaa asioiden vääristelyä. Jos tyyli ei muutu, niin kuka niitä enää uskoo?

    Ruuti palaa vielä Euroopassa!

    VastaaPoista
  6. Robottiteknologia kehittyy hurjaa vauhtia. Seuraavien parin vuosikymmenen aikana robotit korvaavat lentäjät, rekka-, taksi-ja bussikuskit sekä veturinkuljettajat. Siivoojat korvataan myös. Helpot, fyysiset työt häviävät, joten mitä ne matut täällä voivat tehdä? Mitä kotimaiset työttömät tekevät?

    Elämme historiallista murrosta. Emme tosiaankaan tarvitsisi tänne vielä lisää ammattitaidotonta väkeä ristiksemme. Tämä päättyy suunnattomaan itkuun ja hammastenkiristykseen, paljon tulee hurmetta maassamme virtaamaan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!